| Virtasen perhe Tirolin rastiviikolla |
| Kirjoittanut Virtaset | |
| 23.07.2010 | |
|
Aloimme suunnittelemaan kesän 2010 automatkaa jo viime kesänä. Alkuperäisenä suunnitelmana oli mennä Ranskan vuorille vaeltamaan. Tutkailin netistä, sattuisiko reitin varrelle suunnistuskisoja. Suunnitelmat menivät uusiksi, kun esille pomppasi Tirolin rastiviikon sivut. Ensimmäiset kolme kisaa olisi Dolomiiteilla Italiassa ja viimeiset kolme Itävallan puolella. Itävallan kisoista kaksi pidettäisiin Stubain laaksossa, joka on ollut jo kolmesti aikaisemminkin automatkamme pääkohteena. Kyseltyäni asiasta muilta, vastaus oli riemunkiljahdusten sävyttämä 'joo'. Varsinkin Heta (8v), joka oli vasta ollut ekassa RR-kisassaan, oli innoissaan lähdössä suunnistamaan vuorille. Matkan toteutuminen oli vaakalaudalla saatuani aivoinfarktin joulukuussa. Päätimme yhdessä kuitenkin, että matka toteutetaan, jos vain toipumiseni menee suotuisasti. Automme oli täyteen ahdettu, kun suuntasimme nokkamme Jukolan jälkeisenä sunnuntai-iltana kohti Turun satamaa. Ruotsin, Tanskan, Saksan ja Itävallan kautta kertyi ajomatkaa 2100 km kolmen ajopäivän aikana. Upeat maisemat ja säät sekä majatalon väki olivat ottamassa meitä vastaan Italian Deutschnofenissa (n.1300mpy). Edellisellä viikolla oli alueella vielä satanut lunta ja ollut järkyttävän kylmää paikallistenkin mielestä. Meitä sää kuitenkin suosi koko kolmeviikkoisen loman ajan. Kisoja edeltävinä kolmena päivänä ehdimme käydä tekemässä upeita vaelluksia.
Italian kisojen jälkeen oli kaksi välipäivää, joista ensimmäisenä oli tarjolla avoin sprintti Itävallan 'kotikylässämme'. Juho ja minä kävimme nappaamassa sprinttivoitot naisväen keskittyessä kannustukseen. Neljäntenä ja viidentenä kisapäivänä parkkipaikalta noustiin hissillä noin 600 m ylemmäksi kisakeskukseen. Maasto muuttui varsinkin lasten ratojen kannalta vaativammaksi. Enää ei selvinnyt pelkästään polkuja pitkin, vaan nyt oli osattava käyttää hyväkseen myös aitoja ja aukkoja. Hetalle neljäs päivä olikin kaikista vaikein. Toisaalta oppiakin tuli, koska viidennen päivän vaikeampi rata sujui taas mallikelpoisesti. Juho selvisi nelospäivänä hienosti kolmanneksi. Reetalle sen sijaan rankat rinteet (lähtöön 1,6 km ja nousua 190 m sekä kisa 2,5 km ja nousua 80 m) olivat hiukan liikaa. Niinpä Reeta ei halunnut lähteä enää vikaan kisaan, vaan jäi mieluummin muksulaan äidin kiertäessä yksinään kisaradan. Juho oli sen sijaan niin innostunut kokemuksistaan, että ilmoitimme hänet viidentenä päivänä avoin lyhyt-sarjaan. Rata oli sama kuin esim. M21B-sarjassa, joten suunnistustehtävät oli jo aivan toista tasoa. Osa rasteista ja väleistä oli samoja kuin minulla M40-sarjassa. Juho sai kokeilla rinnesuunnistusta ja suuntavälejä tosissaan. Juho kuitenkin yllätti selvittämällä radan upeasti. Ainoastaan yksi rasti oli tuottanut vaikeuksia. Kisapäivien päätteeksi palkintona oli kelkkailua alas Itävallan pisimmällä kesäkelkkaradalla. Sehän sai vain lasten hymyn leviämään entistä enemmän.
Lasten kannalta rankkuutta lisäsi lähtöviitoitukset. Kuuden päivän aikana lähtöihin tuli kuljettua yhteensä 9 km nousun ollessa 750 m. Siihen kun lisätään vaikka kymppisarjan ratanousut 350 m, niin alaspäinkin piti tulla 1100m. Sekään ei ole aivan helppoa paikoin hyvinkin jyrkillä rinteillä. Meidän perheen kokemukset jäivät plussan puolelle reippaasti. Säät tietenkin aina tekevät oman lisänsä. Onneksi ei ollut kylmää eikä varsinkaan sadetta. Maisemien, upeiden maastojen, rankkojen ja vaativien ratojen lisäksi itselle jäi mieleen kaksi erityistä kokemusta. Ekana päivänä yksi rasteista oli aivan Dolomiittien kallioissa kiinni keskellä lumihankea. Niinpä parinsadan metrin matka taittui mukavasti hankia pitkin hölkötellen ja valokuvaten (kamera piti tietenkin olla takataskussa). Vikana päivänä puolestaan katselin ykköselle mennessä, että tuossapa on matala ja kapea (n.25m) alppijärven pohjukka. Kirkasta vettäkin näyttäisi olevan vähän, kun pohjan tasaiset kivet näkyivät niin hyvin. Eipä siis muuta kuin kahlaten oikaisemaan. Askel askeleelta järvi alkoi kuitenkin syvenemään. Siinä vaiheessa, kun vettä oli kainaloihin, totesin, että kartta suuhun ja uimaan. Vastarannalle pääsin, mutta oikaisun hyöty taisi jäädä kyseenalaiseksi. No, ainakin kylmä järvivesi viilensi hetkeksi helteisessä säässä.
Kisasivut Ruvetkaahan suunnittelemaan itsellenne ensi kesäksi ulkomaille rastiviikkoa. Antti |
|
| Viimeksi päivitetty ( 23.07.2010 ) |