Aloimme suunnittelemaan kesän 2010 automatkaa jo viime kesänä. Alkuperäisenä suunnitelmana oli mennä Ranskan vuorille vaeltamaan.

Tutkailin netistä, sattuisiko reitin varrelle suunnistuskisoja. Suunnitelmat menivät uusiksi, kun esille pomppasi Tirolin rastiviikon sivut. Ensimmäiset kolme kisaa olisi Dolomiiteilla Italiassa ja viimeiset kolme Itävallan puolella. Itävallan kisoista kaksi pidettäisiin Stubain laaksossa, joka on ollut jo kolmesti aikaisemminkin automatkamme pääkohteena. Kyseltyäni asiasta muilta, vastaus oli riemunkiljahdusten sävyttämä 'joo'. Varsinkin Heta (8v), joka oli vasta ollut ekassa RR-kisassaan, oli innoissaan lähdössä suunnistamaan vuorille. Matkan toteutuminen oli vaakalaudalla saatuani aivoinfarktin joulukuussa. Päätimme yhdessä kuitenkin, että matka toteutetaan, jos vain toipumiseni menee suotuisasti.

Automme oli täyteen ahdettu, kun suuntasimme nokkamme Jukolan jälkeisenä sunnuntai-iltana kohti Turun satamaa. Ruotsin, Tanskan, Saksan ja Itävallan kautta kertyi ajomatkaa 2100 km kolmen ajopäivän aikana. Upeat maisemat ja säät sekä majatalon väki olivat ottamassa meitä vastaan Italian Deutschnofenissa (n.1300mpy). Edellisellä viikolla oli alueella vielä satanut lunta ja ollut järkyttävän kylmää paikallistenkin mielestä. Meitä sää kuitenkin suosi koko kolmeviikkoisen loman ajan. Kisoja edeltävinä kolmena päivänä ehdimme käydä tekemässä upeita vaelluksia.

Kisojen aattoiltana jännitys alkoi saavuttaa huippunsa. Eniten mietitytti se, minkälaisia ratoja on kymppisarjassa. Suoraa suunnistusta oli tiedossa, mutta onko polkuja käytettävissä vai pitääkö osata mennä vain kompassisuunnalla. Hetalla oli takana vajaan vuoden aikana vasta 10 RR-kisaa ja suoraa suunnistusta Heta oli kokeillut yksin vain kerran. Pienellä suunnistajan alulla tuntui olevan itseluottamus kohdallaan ja enemmän jännitystä oli vanhemmilla. Niinpä ekana päivänä Hetan taskussa oli puhelin ja lappu, jossa oli englannin- ja saksankielellä kysymykset "missä ollaan, voisitko auttaa". Ekan päivän rata oli 2,3km ja nousua 100 m (sekä laskua 240 m). Lähtöpaikalla katsoimme Hetan kanssa vielä, minkä näköisiä suunnistajia lähtee hänen lähellään samalle radalle. Itselläni oli lähtö puoli tuntia Hetan jälkeen. Suunnistettuani vajaan puoli tuntia vuorenrinteitä ylös ja alas näin Hetan perään lähteneen tytön. Hän oli ollut matkalla jo lähes tunnin ja oli vielä kaukana maalista isojen rinteiden takana. Ekana tuli mieleen, ettei kymppisarjan rata voi mitenkään olla täällä asti ja miten Heta selviää. Sain onneksi oman suoritukseni pysymään jotenkin kasassa. Maaliviitoitusta juostessani katseeni etsi Hetaa, joka olikin ottamassa minua vastaan äidin ja sisarusten kanssa. Helpotus oli suuri ja hämmästys vielä suurempi, kun kuulin Hetan olleen maastossa 33 min ja tulleen kolmanneksi. Rata oli ollut hyvä kymppisarjaan. Rastit olivat polulla tai polun läheisyydessä ja rastivälit pystyi halutessaan menemään polkuja pitkin. Käyriä täynnä oleva kartta, kuljettavat jyrkät rinteet ja vieras ympäristö tekivät haastetta jo ihan riittävästi. Ekan kisapäivän päätteeksi nousimme koko perhe hissillä 2200 metriin ja teimme upeissa maisemissa ja hurjilla poluilla neljän tunnin vaelluksen verryttelyksi.

Toiseen kisapäivään oli jo huomattavasti helpompi lähteä, vaikkakin metsään oli lähdössä jokainen meistä. Jääkiekkoilija Juhon (12v) suunnistuskokemus koostui kuntorastien kakkosista ja KLL:n tukireitistä Apparalla. Niinpä Juho oli ilmoitettu aloittelijoiden sarjaan joka toiselle päivälle. Samalla tavalla oli myös Reeta (6v) lähdössä mukaan (äiti mukanaan). Aloittelijoiden sarja olikin suunnattu enemmän aikuisille, koska radat olivat samat kuin poikien ja tyttöjen 12-vuotiailla. Juholle se ei tuottanut ongelmaa, varsinkin kun radat olivat polkuvoittoisia. Reeta sen sijaan joutuikin kiertämään pidempiä ratoja kuin isosiskonsa. Juho vastasi toisena päivänä perheemme parhaasta suorituksesta ollen aloittelijoiden sarjassa toinen. Harmikseen Juho sai todeta hävinneensä voiton sekunnilla, joten päivän voittajalle kuulunut laatikollinen jogurttia ja omenoita jäi saamatta. Reeta selvisi ekasta kisastaan hymyssä suin. Hetan suoritukset tokana ja kolmantena kisapäivänä menivät jo rutiinilla, joten yhteistilanteessa Heta oli edelleen kolmantena.

Italian kisojen jälkeen oli kaksi välipäivää, joista ensimmäisenä oli tarjolla avoin sprintti Itävallan 'kotikylässämme'. Juho ja minä kävimme nappaamassa sprinttivoitot naisväen keskittyessä kannustukseen.

Neljäntenä ja viidentenä kisapäivänä parkkipaikalta noustiin hissillä noin 600 m ylemmäksi kisakeskukseen. Maasto muuttui varsinkin lasten ratojen kannalta vaativammaksi. Enää ei selvinnyt pelkästään polkuja pitkin, vaan nyt oli osattava käyttää hyväkseen myös aitoja ja aukkoja. Hetalle neljäs päivä olikin kaikista vaikein. Toisaalta oppiakin tuli, koska viidennen päivän vaikeampi rata sujui taas mallikelpoisesti. Juho selvisi nelospäivänä hienosti kolmanneksi. Reetalle sen sijaan rankat rinteet (lähtöön 1,6 km ja nousua 190 m sekä kisa 2,5 km ja nousua 80 m) olivat hiukan liikaa. Niinpä Reeta ei halunnut lähteä enää vikaan kisaan, vaan jäi mieluummin muksulaan äidin kiertäessä yksinään kisaradan. Juho oli sen sijaan niin innostunut kokemuksistaan, että ilmoitimme hänet viidentenä päivänä avoin lyhyt-sarjaan. Rata oli sama kuin esim. M21B-sarjassa, joten suunnistustehtävät oli jo aivan toista tasoa. Osa rasteista ja väleistä oli samoja kuin minulla M40-sarjassa. Juho sai kokeilla rinnesuunnistusta ja suuntavälejä tosissaan. Juho kuitenkin yllätti selvittämällä radan upeasti. Ainoastaan yksi rasti oli tuottanut vaikeuksia. Kisapäivien päätteeksi palkintona oli kelkkailua alas Itävallan pisimmällä kesäkelkkaradalla. Sehän sai vain lasten hymyn leviämään entistä enemmän.

Viimeisenä päivänä Hetaa taisi jännittää eniten, koska hän oli yhteistilanteessa neljäntenä minuutin päässä palkintosijasta. Lähtöviitoitus oli viikon kovin, kun noin puolen kilometrin matkalla noustiin 145 m. Jyrkkää rinnettä kavutessa tuli mieleen, että onneksi Reeta jäi muksulaan. Hetan omat toiveet toteutuivat ja hienon suorituksen päätteeksi hän sai pokata koko viikon kakkospalkinnon. Omaa vaativuuttaan kymppisarjan radoista kertoo se, että yhteistilanne vaihteli voimakkaasti ja aika moni erehtyi myös käymään väärällä rastilla/jokin rasteista jäi kokonaan käymättä. Erikoista oli se, että lasten kisasarjoissa sai olla saattaja mukana 12-sarjassakin. Tyttöjen kymppisarjan voittanut norjalaistyttökin juoksi radat läpi isä mukanaan. Heta ja voittaja Thea ystävystyivät ja ovat nyt kirjeenvaihtokavereita.

Lasten kannalta rankkuutta lisäsi lähtöviitoitukset. Kuuden päivän aikana lähtöihin tuli kuljettua yhteensä 9 km nousun ollessa 750 m. Siihen kun lisätään vaikka kymppisarjan ratanousut 350 m, niin alaspäinkin piti tulla 1100m. Sekään ei ole aivan helppoa paikoin hyvinkin jyrkillä rinteillä. Meidän perheen kokemukset jäivät plussan puolelle reippaasti. Säät tietenkin aina tekevät oman lisänsä. Onneksi ei ollut kylmää eikä varsinkaan sadetta.

Maisemien, upeiden maastojen, rankkojen ja vaativien ratojen lisäksi itselle jäi mieleen kaksi erityistä kokemusta. Ekana päivänä yksi rasteista oli aivan Dolomiittien kallioissa kiinni keskellä lumihankea. Niinpä parinsadan metrin matka taittui mukavasti hankia pitkin hölkötellen ja valokuvaten (kamera piti tietenkin olla takataskussa). Vikana päivänä puolestaan katselin ykköselle mennessä, että tuossapa on matala ja kapea (n.25m) alppijärven pohjukka. Kirkasta vettäkin näyttäisi olevan vähän, kun pohjan tasaiset kivet näkyivät niin hyvin. Eipä siis muuta kuin kahlaten oikaisemaan. Askel askeleelta järvi alkoi kuitenkin syvenemään. Siinä vaiheessa, kun vettä oli kainaloihin, totesin, että kartta suuhun ja uimaan. Vastarannalle pääsin, mutta oikaisun hyöty taisi jäädä kyseenalaiseksi. No, ainakin kylmä järvivesi viilensi hetkeksi helteisessä säässä.

Kisasivut
Tulokset
Aloittelijat 2. päivän kartta
D10 5. päivän kartta

Ruvetkaahan suunnittelemaan itsellenne ensi kesäksi ulkomaille rastiviikkoa.

Antti